Kellojen siirtämisen lisäksi kevään tulon huomaa varmuudella kissojen mouruamisesta. Rakkautta kaipaavat raukat. Vaikka en itse ole niin epätoivoinen rakkaudenkaipuussani, että menisin ikkunan alle ränkymään, näkyyköhän kevät silti koruissa?

Jos jossain korussa on ilmiselvää romantiikkaa, niin tässä ainakin.

Meillä oli aikoinaan kissa, joka mourusi keväällä oikeasti; oijoioijoioiiiiiiiiii. Oli kyllä niin raukka lemmenkaipuussaan, että melkein itse lähdin reppanalle morsiamen hakuun. Toinen oli vielä niin rumakin, valkoinen jossa oli vaaleanruskeita läiskiä, karva oli sellaista karkeaa ja pystyssä sojottavaa, aivan kuin kutistettu lehmä siis. (Minulla ei ole mitään lehmiä vastaan, pidän niistä). Ja se oli iso, ja raukkaa siunattiin vielä Rontti-nimellä. Rontti oli laiska kissa, ainoa millä tämän kissan sai liikkeelle, oli jääkaapin aukaisu. Rontti huusi ulkona ollessaankin nurmikolla keskellä pihaa kurkku suorana, että tulkaa hakemaan sisälle, en enää millään jaksa kävellä! Rontti myös nukahti ajoittain pää ruokakupissa.

Meillä oli paljon kissoja (ja koiria, kaneja, hevosia jne jne), ja poliisit oppivat oikein sujuvasti, että meille voi tuoda maijalla pihaan eläimen kuin eläimen, millekään eläimelle ei osattu eitä sanoa. Joten meillä oli paljon eläimiä väliaikaisesti hoidossa. Väliaikaisella poliisit ym sitten lienee tarkoittivat eläimen ihmistä lyhyempää elinaikaa, koko elämähän se laulun mukaan on vain väliaikaista. Kertaakaan meiltä ei siis mitään eläintä haettu takaisin päin. Paitsi kerran kun pelastin beaglen pakkasesta baarin ulkopuolelta. Mies tuli nöyränä sen sitten hakemaan, vaimo odotti autossa. Ilmeisesti palautekeskustelu oli tehonnut kun en sitä koiraa enää baarin ulkopuolella koskaan nähnyt. Meillä oli myös hevosia, issikoita ja suomenhevosia, puoliverisiä ja lämppäreitä piha täynnään. Kertana eräänä kun olin kampaajalla permanentissa (ajatella, sekin on ollut joskus muotia!), soitti äitini kampaajalle paniikissa: Minä leivon pullaa ja Stella (yksi issikka) juoksee rautatiellä (asuimme vanhan radan vieressä, jossa kulki vain puujuna silloin tällöin). Minä siihen pampulat päässä, että mitäs minä nyt sille voin, mene ottamaan kiinni. Vähän ajan päästä soittelin äidille kuinka issikanmetsästyksessä oli käynyt, niin äitini ylpeänä kertoi että oli houkutellut hevosen pullataikinalla talliin. Äitini ei siis ole hevosihmisiä, tykkää niistä kyllä, mutta suhtautuu kunnioituksella. Hätä keinot keksii. Kyllä minäkin äidin pullan takia tekisin miltei mitä tahansa.

Olipa asiasta kolmanteen tyyppinen purskautus. Sitä se kevät teettää.

~Tikki