Minulla on muutama koru joista en luovu, ja toisen näistä olen joutunut jo kasaamaan uudelleenkin kun vaijerin suojukset rispaantui kovassa käytössä.

Makeanveden helmiä, hopeaa ja swaroja. Ei mitään ihmeellistä, mutta silti ihan oma.

Toinen koru jota en ihan heti antais pois, on tämä:

Tässä korussa on oili-ketjun lisäksi helmiäiskolikoita ja tietty swaroja. Tämä oli viime syksynä näyttelyssä Paraisilla. Mielestäni tässä on paljon Vintagea.

¨                                        ~~~~

Arvatkaas mikä äänten kakofonia meillä parhaillaan on; mies soittaa kitaraa, tytär viulua ja poika pianoa. Ja vielä telkkarikin taustalla yrittää tulla kuulluksi. Ja minä en pidä kovista äänistä. Inhoan kovalla soitettua musiikkia, ja ihmisten hälinä esim perjantaina kaupan makkaratiskillä saa hermoni tosi helposti kireelle. Liekö sitten jäänteitä lapsuuden elämisestä keskellä ei mitään, metsässä mättäällä, jossa ainoa meteli oli sääskien ininä korvan juuressa...

No, huomenna pääsen hetkeksi maaseudun "rauhaan", käyn työn merkeissä Laitilassa. Se on varmastikin maailman landein paikka, heti Loimaan jälkeen tai rinnalla. Minulla ei ole mitään landea vastaan, mukavaa käydä ja olla, mutta asumaan minua ei saa landelle, paitsi jos minut palkataan haaveammattiini. Haaveammattini on olla virallinen kylähullu. Hipsuttelis vaikka muovipussit jalassa, mandoliini kainalossa, mekko tehty k-kaupan muovipusseista ja tekis kaiket päivät omituisia asioita. Kasvattelisin Joulupukeille poroja ja maalaisin kaiken ympärillä violetiksi. Laitilaan mennessä on muuten tien reunassa talo, jossa kaikki on maalattu siniseksi! Siis talo ja koko pihapiiri. Se on hieno! Kylähulluna olis varmasti kivaa. Muovipusseista tehty mekko ja kaikki korut yhtäaikaa puettuna olis varmaan tosi cool.

Taidan tästä kuitenkin tyytyä ainakin täksi iltaa omaan äidin rooliin ja lähden laittamaan iltapalaa.

~Tikki