Viimeinen vuosi on ollut vauhdikas, erittäin vauhdikas! Aikaa on vienyt työt, koulu, koti ja kaikki muu, ja harrastuksille on jäänyt valitettavan vähän aikaa. Nyt on viimeisimmistä opinnoista jäljellä enää viimeinen rutistus, joten haaveissa on jo oma aika ja sikajuhlat, jotka olen luvannut saadessani todistuksen käteen !

Kursseja olen ehtinyt kuitenkin muutamia pitää, ja joitain korujan olen kiireestä huolimattakin tehnyt. Ja jostain syystä kun aikaa on vähän, niin ryhdyn tekemään aikaa vieviä töitä?! Niinkuin tämäkin:

Ohje on jostain viime vuoden Bead and Buttonista, mutta enhän minä koskaan ohjeita kirjaimellisesti noudata !

Nämä piiperrykset ovat varmasti suurelta osin syypäänä siihen, että edelleen olen edes näissäkin määrin järjissäni menneen vuoden jälkeen. Vuosi on ollut toisaalta aivan ihana, paljon tapahtumia, saavutuksia, onnistumisia, jännittäviä tilanteita ja paljon paljon muuta. Mutta tällaisia vuosia useampia ei moisia peräkkäin jaksaisi! Työ ja opiskelu on minulle tärkeää, mutta tästä syystä minun on myös pidettävä huoli, että se säilyy samanlaisena, enkä leipiinny ja polta itseäni loppuun. Joten uuden vuoden lupaukseni, etten hae tänä vuonna mihinkään kouluun saa luvan pitää, vaikka houkutuksia on jo tullut eteen, vaikka vuotta on kulunut alle viikko . Ja olen myös vuoden aikana päättänyt, että en myöskään suostu siihen, että koulutus ja työhön panostus ei kanna hedelmää, kyllä sen nyt jossain pitää näkyä, että koulun penkkiä olen kuluttanut yhteensä yli 20 vuotta! Tässä naisilla olisikin paljon parannettavaa, naiset kun tuppaavat olemaan liian kilttejä ja vaatimattomia. Omaa osaamistaan pitää arvostaa!

No se siitä saarnasta ! Nyt odottelemaan Vikaa perheineen saapuvaksi, onneksi pahin lumimyräkkä on hetkeksi ainakin ohi. Lunta täällä Suomen Rivieralla on (taas) tänäkin talvena vaikkapa lappiinkin vietäväksi asti.

~Tikki pitkästä aikaa