Käet sinkuneena ja nokka jäässä

Perjantaina hyppäsin iltajunaan (oikeastaan ei voi puhua hyppäämisestä kahden superkokoisen matkalaukun kanssa jotka ovat kiviä täynnä...), ja matka kohti Kemijärveä alkoi. Kävin illalla ravintolavaunussa noutamassa iltakahvin, ja seuraavan kerran ilmestyin ihmisten ilmoille Rovaniemen tienoilla aamukahville. Ja kulttuurishokki iski vastaan heti! Kyllä voi mone etelä ihimise suu olla pyörijänä ku jakkupukuset naiset sujuvasti päräyttää kirosanoja keskenään raatatessaan... Kuuntelin siinä yksikseni naureskelle tutu kuulosta murretta, ja viritteli omaniki oikeelle taajuuelle.

Junaa oli vastassa äiti ja äiti tojota, ja tojotan iskuvaimentimet löi pohojaa ku nakkasin laukut peräkonttii.Oli meinaa käet tosi kipiät laukkuje raahaamisesta, kerraki oli oikeessa ku tuntu että laukku o kivijä täynä... Sitte otinki jo tuntumaa kotiseuvu tantereesee Lapin Kansaa postilaatikosta hakijessa oikee kunnolla ku nokka tömähti lumikinoksee ku äiti laukuremmi ja jalassa olevat kesäkengät kamppas minut kumoho. Lumine lehti käessä sitte naureskeli äiti kans junatuoma kesäkenkijä talavella Kemijärvellä.

Korukurssia piettii isolla laumalla, ja illalla alettii puleeraamaa itteemme kuntoo Lauri Tähkä keikkaa varte. Vähä mua nauratti, ku keikalle oli kaheksakymmentä kilometriä, täälä ku tuntuu, ettei viitti Kaarinasta Turkuu ajella iha pienestä syystä (mitä Lauri Tähkä ei missää nimessä oo!). Taksi vei kanalauma Rovaniemelle, ja matka oli melekose rento ku kasassa oli rääväsuusta porukkaa. Olo ei mulla kamala turuvalline ollu, vaikka kaikki muut olivakki sairaahoitajija tai muuta tereveyvenhoitoala porukkaa, oli se verta holotitonta sakkia... Mutta näitte asiantuntijoijen huolepiosta huolimatta selevisimme hengissä keikalle asti. Ja keikka oli tolokuttoma mahtava! Eturivissä huuettiin äänet käheeksi. Taksikuski ei ollu keika aikana karannu, vaikka varmalla oli mieli teheny, jote takasiki päästii jossaki vaiheessa yötä.

(kiitos kuvista Saila!) Seuravana päivänä korujen tekoa jatko net, jokka jakso, korukurssi vetäjä ei ollu parhaassa opetuskunnossa, ja kurssilaisekki älys olla kyselemättä ohojeita sillo ku vetäjä silimät oli kiini.

Sunnuntai illa junaa menosta voi jo sanoa hyppäämiseksi, se verta oli kiviä kulunu viikolopu aikana. Illalla istui junassa, ja toisessa kourassa oli kuivalihakimpale, ja toisessa hyvä kirija. Oli meinaa onnee se!

Tänä aamuna oli herätys kello viisi, ja junassa alkoi taas kuulua Turun murretta: Kui se ny noi teki, että kaatusi nui, totes mummo toiselle. Töissä pyrki Kemijärven murre esille, mutta kyllä se taas häviää siksi aikaa kunnes juttelen taas äidin kanssa puhelimessa . On se ihanaa välillä puhua lapsuuden ja nuoruuden tuttua murretta! Kummasti murretta arvostaa kun ei sitä jatkuvasti kuule, ja kummasti myös kiinnittää siihen eri tavalla huomiota! Lappilaiset on oma rotunsa, ja ehdottomasti suosittelen kaikille näihin kummallisuuksiin tutustumista ! Ainoa mielestäni noteeraamisen arvoinen lause BB-Tonin suusta onkin lausahdus; että lappilaiset ei perustele! Näin se on, lappilainen sanoo niinku se asia on, ja sitä ei tarvi perustella. Se on tyhymä joka ei usko totuutta, vaikka ei välttämättä sitten se ainoa oikea totuus. Lappilainen harvoin myöntää olevansa väärässä. Ja miksi myöntääkään kun kerta aina ovat oikeassa . Ja jos ei toinen vähästä usko, niin mitä pölijälle selittämään. Muutenkin sanoja säästetään; hyvä esimerkki on lause, joka eteläisessä osassa Suomea muotoiltaisiin kutakuinkin näin: Anteeksi, asia taitaakin paremmin ilmaistuna olla siten, että... Ja sama lause Kemijärveksi: EiKäKöö...