On ollut hieman aktiviteettiä minun elämässä viimepäivät, joten en ole antanut kuulua itsestäni. Muutto on miltei valmis, ja laatikkopinoista on valikoituneet jo melko pitkälle ne laatikot, jotka ovat yhä purkamatta kun seuraava mielenhäiriö (lue muutto) iskee. Suuria katastrofeja ei ole tullut, vettäkin on liikutettu tuhansia litroja, kalojakin on roudattu satoja, eikä yksikään päässyt autuaammille uimavesille! Vika sätki ja kiljahteli akvaariontyhjennyshommissa, ei oikeen tykännyt meidän söpöistä banjomonneista ja plecoista. Leväbarbien raivoisa kamppailu haavin kanssa sai Vikan säälimään raukkoja. Vielä on kaksi pientä akvaariota muuttamatta, mutta ne menevät ihan helposti näiden isompien jälkeen.

Keittiö odottaa vielä verhoja, ikkunasta kun avautuu näkymät luonnonsuojelualueelle upeaan lehtometsään. Pakko on joka aamu pysähtyä kahvikupin kanssa katsomaan niitä tuhansia valkovuokkoja ja lintujen touhuja keittiön ikkunan ääreen.

Tänään on tosiaan lähtö laivalle, laukut on pakkaamatta, ja vielä pitäis yrittää miettiä mitä Vika tällä kertaa unohtaa ottaa mukaan. Vikalta oli tullut yöllä viesti, että hän oli varannut hotellihuoneen. Se siitä survivalreissusta Cool. Mutta miehille ei kerrota, antaa niiden luulla että niiden naiset selviää metsän reunassa ja ruoka lämmitetään nuotiolla ja pesut hoidetaan kylmässä metsälähteessä.Pitää muistaa palatessa hieroa päätä mättääseen, ja pistellä heiniä napinreikiin.

Maanantaina on Turussa Pihasoittotempaus, missä kerätään varoja vammaisten lasten hyväksi. Ympäri Turkua ja lähikuntia soittaa lukuisia bändejä musiikkia, ja lukuisat kerääjät ovat liikkeellä. Joten kaikki kukkaron nyörejä löysäämään, rahat menevät 100% lasten toimintaan, kaikki kerääjät ja soittajat toimivat vapaaehtoisesti.