Minusta ei ole kuulunut mitään moneen päivään. Siihen on erittäin yksinkertainen syy, minä en ole juuri ollut kotona. Messuilta palasin maanantai aamulla junalla, mistä hyökkäsin suihkun kautta töihin. Töissä oli oikein mukavaa edustaa hieman ryytyneenä juhlallisuuksissa... Mutta tuulihattuja söin ainakin 15Viaton, edellisen kerran olinkin syönyt Vikan kanssa Rovaniemen Shellillä. Töiden jälkeen kotiin ja suihkuun ja nukkumaan. Tiistaina kasilta taas töihin, ja kotiin varttia vaille 9 illalla. Tänään töihin lähtö kello 7.15, ja juuri lösähdin koti nojatuoliin töiden jäljiltä. Tosin eilinen ja tämä ilta meni töissä varsin mukavissa merkeissä, vedin vertaistuki tapaamisissa korukurssin! Työhöni kuuluu siis yhtenä osana järjestää vammaistyötä tekeville ihmisille vertaistukitapaamisia, ja tällä kertaa jutustelimme korujen teon lomassa. Raumalla ihmiset olivat vauhdikkaimpia kurssilaisia mitä ikinä olen kursseilla nähnyt, jokainen taisi tehdä puolessatoista tunnissa kolme, jotkut jopa neljä, korua! Tehokasta väkeä. Turussakin kyllä oli varsin tehokkaita, kotiin tuli vain helmipussien rippeet!

Messut olivat varsin hauskat kuten Vika on jo kertonut. Tosin lauantai aamu meni karseassa fiiliksessä, mitä lie olivat sekoittaneet perjantai-illan ruokiin kun lauantaina oli niin karsea olo noustessa? Ruoassa täytyi vian olla kun muuten nautimme vain pullotettuja tuotteita joissa pöpöt ei elä...  No, harvinaista herkkua moinen, parempi nyt ettei kumpikaan saa uutta työpaikkaa lähivuosina, ei vanha enää kestä moista ruokamyrkytystä. Lappilaiset olivat liikkeellä, ja taas tarttui Kemijärvi oikein mukavasti kun oli äitikin meidän kanssa viettämässä messuviikonloppua. Kummalliset messut sinänsä, että mitään suurempaa kohellusta ei tapahtunut, hotelli pelitti ja ruoka oli hyvää, ja saatu palvelu ravintoloissa ja hotellissa oli oikein loistavaa! Mutta sellaisiahan ne kaikki lappilaiset ovatkin, varsin laadukkaita Cool Seuraavat messut onkin sitten oikein ulkomailla. Tosin minulla on tuonne Ruotsin maalle lyhyempi matka kuin oli Rovaniemelle. Ensi viikonloppu on minulla vapaa, oi mitä kaikkea teenkään sitten kun minulla on aikaa!

Nyt odottamaan muksuja palaavaksi Mummilasta, viisi päivää erossa on kyllä liikaa!