Jokin ihmeen brontosaurus-virus on iskenyt meidän perheeseen. Nuorimmaisella on jo neljättä päivää kaamea kuume. Mittarin lukemat kapuaa hetkessä neljäänkymppiin. Tyttö hoipertelee ja puhelee sekavia. Eilinen ilta vietettiin työpaikkani alakerrassa tarkkailussa. Mitään hälyttävää ei löytynyt ja pääsimme yöksi kotiin.Tänään on ollut jo parempi päivä, kuumettakin "vain" 39 astetta.

Keskimmäisellä on "pääkuume". Pojan pää on ihan punainen ja kuuma, ja myös kipeä, mutta mittari näyttää vain pari pykälää yli normaalilämmön. Käytän useasti sellaista "kolmen lapsen äidin kuumemittaria", eli mittaan kuumeen otsalta kädellä koettelemalla. Pojalla on tämän mittarin mukaan reilustu kuumetta, mutta oikea kuumemittari näyttää vain ihan pientä lämpöä, jos sitäkään. Omituinen tauti ja nimesimmekin sen pääkuumeeksi.

Mies alkoi tänään valittaa, että joka paikka on kipeä. Apua! Ei enää lisää sairaita ihmisiä tähän taloon!

Nyt tuntuu, että elämä on pelkkää sairaanhoitoa. Töissä juoksentelen potilaille lääkkeitä ja kotona sama ralli jatkuu. Eilinen päivä meni aamusta iltaan terveyskeskuksessa, ensin aamuvuoro töissä ja sitten tytön kanssa ilta tarkkailussa. Aamulla sitten taas seitsemäksi reippaana töihin. Tänä iltana toivottavasti ei tarvitse ketään enää viedä lääkäriinHuuto.

Eihän sairastumisille mitään voi, ja pientähän tämä lopulta on. Yritän muistuttaa itseäni, että täytyy laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin. Tämä on vain ohimenevä tila, eikä kukaan oikeasti ole kamalan sairas.  Mutta on tämä silti karseeta.

Uskon ja luotan, että huomenna kaikkien kunto on parempi. Ja toivon, että ensi yönä saadaan taas kaikki nukkua. Se olisi ihanaa.

-Vika-