Vaikka muihin kuolemansynteihin itsekin ajoittain lipsahdan, niin toivon viimeiseen hengenvetoon asti, että ensimmäiseen en liiallisesti repsahtaisi. Siis siihen turhamaisuuteen. Olen taas tavattoman ärsyyntynyt ihmisten pinnallisuudesta. Turhamaisuus on ihan ok kun sillä tarkoitetaan kohtuudella harjoitettua itsensä/muiden hemmottelua, mutta pinnallisuus on kamalaa. Kun elämä pyörii sen ympärillä, minkä merkkiset kengät on jalassa, ja että kodin pitää olla hyvältä alueelta, ja pääasia on että raha näkyy sisustuksessa (persoonan sijaan). AARRGGGHHHH....Minua ei jaksa viehättää keskustelu käsilaukuista, pedikyyreistä ja muodista kahta minuuttia kauempaa. Yleensäkin rahasta puhuminen on maailman tylsin aihe. Toki sitä soisin itsellenikin hieman nykyistä enemmän , mutta silti en suostuisi elämään vain rahankeruu mielessäni. Rahahuolet on tylsiä, mutta mielummin silti valitsen vaikka ne kuin sen että muuttuisin pelkäksi Dolce&Gabbana/Louis Vuitton/manolo blahnik (toivottavasti on kirjoitettu edes sinnepäin oikein...) palvojaksi. Kauneutta saa ihailla, ja siihen saa pyrkiä, mutta luulenpa että suurimmalle osalle se status on tärkeintä.Itselleni ihmisen arvostusta nostaa PALJON korkeammalle rohkeus tehdä omia pääröksiä, rohkeus olla oma itsensä ja rohkeus antaa muidenkin tehdä mitä tykkää. (Vaikka sitten elää pelkästään pedikyyristä manikyyriin ja shoppaileen. Eli taas kerran itse syyllistyin siihen, että en hyväksy toisen tapaa elää... )

Ja mitenkä tämä taas mihinkään liittyi? Ei mitenkään.

~Tikki ärsyyntyneenä