Ajattelin tehdä pakkasen ja lumenkarkoituskorun ihan varmuuden vuoksi että kevät ihan varmasti tulee tänäkin vuonna:

Vuorikristallia siruina ja isona nugettina ja ihanat lasibrioletit.

                                           ~~~~

Minulla oli tänään työkokous luostarissa. Erikoinen paikka, ja vaikken mitenkään uskonnollinen olekaan, on tavallaan ihailtavaa kun ihminen omistautuu niin täysin jollekin asialle joka on vain uskon varassa. Ei olisi minun juttuni, minun pitää nähdä todisteet ja ymmärtää asian loogisuus ennen kuin uskon. Siksi en pidä veneilystä. Ei sovi minun järkeeni että esim rauta kelluu, ei sovi vaikka tiedän mistä johtuu että kuitenkin luonnonlain vastaisesti näin tapahtuu. Järjetöntä sanon minä. Lentokone ym tekniikka käy järkeen, kelluva teräs ei. Jos joku tekee veneen styroksista tai muusta minkä kuuluukin kellua, voin heti lähteä vaikka maailman ympäri, mutta en lähde peltipurkilla edes ruissaloon.

Eemeli (4v) oli tänään taas oma näsäviisas itsensä. menin hakemaan häntä kerhosta, ja hän kertoi että erään kaverin isillä on punainen pakettiauto. Kysyin sitten mielestäni fiksun kysymyksen, että mitä isä autolla kuljettaa? Eemeli katsoi minua kuin vähäjärkistä ja sanoi, että tietenkin paketteja... Tyhmä minä. Autossa kommentoin Eemelin lumensyöntiä hanskoistaan, että maistuuko lumi koiran vai kissan pissalle, Eemeli vastasi tyynen rauhallisesti, että ei, tämä on tuoretta lunta. Tätä poikaa on turha yrittää voittaa sanailussa, sen verta on sanastoa tarttunut pojalle.

 

~Tikki siirtyy lasten iltatoimien pariin